Jaana Pelkonen kirjoitti Iltalehden blogissaan 3.4.2011 ”Jyrkkä EI Romanileireille” perusteluita romanileirin purkamiselle Helsingin Kalasatamasta.
Pelkonen on onnistunut vetämään kahdenkymmenen ihmisen – porukan kokoa hän toistelee itse asiassa useamman kerran kirjoituksessaan – asian suureksi sinivalkoiseksi kysymykseksi johon onnistuneesti on yhdistetty huomiot meidän verovaroistamme, suomalaisesta työmoraalista, lainkirjaimen yksityiskohtaisesta noudattamisesta ja suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Argumenttien ristiriitaisuuksilla ei ole väliä kunhan asian ydin paistaa rivien välistä tarpeeksi kirkkaana läpi: romanileiri tahraa suomikuvaa.
Jaana Pelkonen kirjoittaa selvästi ulkoa käsin: tekstistä päätellen vaikuttaa siltä, että hän ei ole käynyt paikanpäällä eikä puhunut leiriläisille tai sosiaalikeskuksen aktiiveille. Tästäkin huolimatta hän laukoo johtopäätöksiä, kuten jos ”romaneilta itseltään kysytään, he ovat ilmeisesti tulleet Kalasatamaan jäädäkseen”. Tähän liittyy myös tekstissä paistava toiseus: yhdelle väestöryhmittymälle ei haluta erivapauksia ja siis ”erinäisten väestöryhmien halua saapua Suomeen” tulisi hillitä.
Pahimmat ristiriidat Pelkosen tekstissä näyttäytyvätkin leirielämän kuvaamisena. Pelkonen kirjoittaa sujuvasti sekä ”majailusta”, jossa leiriläisten ”ei odoteta panevan tikkua ristiin yhteiskuntamme pyörittämiseksi” sekä siitä, että ”yksi väestöryhmä elää alkeellisissa ja karun ja kylmän suomalaisen ilmaston kannalta ala-arvoisissa olosuhteissa”. Kuitenkin Pelkonen näkee asiallisena esittää vaihtoehtoa, että ”me kaikki” voisimme heittäytyä autuaaseen välinpitämättömyyteen, leiriytyä ja elää muiden verovaroilla. Romanileirin elämä tuntuu siis tekstin mukaan olevan yhtäaikaisesti ihmisarvoa rikkovaa, sekä iloista muiden varoilla köllimistä.
Missään vaiheessa hän ei ota kantaa siihen, mistä oloista romanit tulivat Suomeen - ja miksi he tulivat. Tekstistä paistaa läpi näkemys, jonka mukaan romanien asuinolosuhteet muualla kuin Suomessa ei todellakaan ole meidän asiamme – kunhan eivät vaan tule tänne silmiemme eteen kärsimään! Pelkonen jatkaa ajatusta muutama rivi myöhemmin ja vetoaa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jonka sisällä ei haluta nähdä eriytyviä luokkia. Hyvinvointiyhteiskunta-ajatuksella ratsastava Pelkonen siirtyykin luokkayhteiskunnasta sujuvasti maalailemaan kauhukuvaa kahdenkymmenen ihmisen kesäleiristä, josta ”pitkällä aikavälillä” muotoutuukin ”niin sanottuja” slummialueita Helsingin liepeille.
Tiedoksi ruusuisessa hyvinvointiunelmassaan elävälle Pelkoselle: suomalainen yhteiskunta luokkaistuu päivä päivältä, eikä asialla ole mitään tekemistä parinkymmenen romanileiriytyjän kanssa.
Pelkosen sääntöjennoudattamistahto olisi hellyttävää, jos se ei kapaloisi sisäänsä joustamatonta ja yksiulotteista inhimillisyydenpuutetta. Välillä tekstissä paistaa suorastaan naiivius: kaupunki kustansi romanit pois ”siinä vakaassa toivossa ja uskossa, että romanit lähtisivät kiltisti takaisin Romaniaan eivätkä enää palaisi Suomeen” tai vielä pahempana: leiri ei ”nykymuodossaan täytä edes ulkoilulain mukaisia leirintäalueen vähimmäisvaatimuksia”.
Lopulta Jaana Pelkonen esittää ratkaisua tilanteeseen: kovemmat otteet, tiukemmat lait. Perustelut jatkavat varmaan tyyliinsä ajatusta ”poissa silmistä, poissa mielestä” – sillä Pelkosen mukaan ainoastaan taajamassa leiriytyminen tulisi kieltää, mikäli se olisi huomattavan häiritsevää tai terveyttä vakavasti vaarantavaa. Metsään voi ilmeisesti mennä vaikka kuolemaan.
Aivan lopuksi Pelkonen vetää hihastaan sen vihonviimeisen jokerin: ”aggressiivinen kerjääminen tulisi kieltää lailla”. Aggressiivista kun tuntuu olevan nykyisin se, että suloisessa lintukodossamme näemme palan maailman epäoikeudenmukaisuudesta silmiemme edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti